16.9.2015

Sibelius 150 - Rituaalimusiikki op113


Vapaamuurarien rituaalimusiikki opus 113   

Elokuussa 1922 Helsingin Säätytalolle kokoontui joukko arvovaltaisia herroja suorittamaan rituaalinmukaista astetyötä – Vapaamuurari-liikkeen Suomi loosi 1. perustettiin. Sibelius oli lähes kolmenkymmenen muun jäsenen kanssa seuraamassa tapahtumaa. Sibelius osallistuikin ensimmäisen toimintavuoden aikana kaikkiaan kuusi kertaa loosin istuntoihin.

Loosia puuhamassa olleet olivat alusta lähtien tuumineet, että musiikilla tulee olemaan suuri osuus vapaamuurarityössä ja olivat keskustelleet Sibeliuksen kanssa musiikin säveltämisestä suomalaiseen vapaamuurarirituaaliin. Alkuaikoina ohjelmisto sisälsi Mozartia, Beethovenia, Händeliä ja Bachia.
Sibelius näytti kuitenkin unohtaneen koko sävellysasian, ja alkuaikojen keskusteluista tietämätön Wäinö Sola ehdotti syksyllä 1926 veljesaterialla samaa asiaa. Ehdotusta kannatettiin ja Sibelius suostui säveltämään. Suomi loosi tuki hanketta 10 000:lla markalla, summan lahjoitti loosin jäsen apteekkari Berndt Forsblom.

Viiden päivän kuluttua koko rituaalimusiikki oli kantaesityskunnossa.

Voit kuunnella Spotify-soittolistaa selaimessasi, tarvitset vain Spotify-käyttäjätunnuksen. Voit rekisteröityä Spotifyn käyttäjäksi Facebook-tililläsi tai sähköpostiosoitteellasi, palvelusta on sekä ilmaisia että maksullisia versioita. 


Nro 1 Avaushymni
Harmonisoolo. Valmistui 1927.


Nro 2 Suloinen aate
Laulu ja harmoni. Sanat Franz von Schober, suomentanut Eino Leino. Valmistui 1927.


Nro 3 Näätkö kuinka hennon yrtin
Laulu ja harmoni. Sanat Pao Chao, suomentanut Eino Tikkanen. Valmistui 1927.


Nro 4 Ken kyynelin
Laulu ja harmoni. Sanat Johan Wolfgang von Goethe, suomentanut Eino Leino. Valmistui 1927.


Nro 5 On kaunis maa
Laulu ja harmoni. Sanat Aukusti Simelius. Valmistui 1926.


Nro 6 Salem
Laulu ja harmoni. Sanat Viktor Rydberg, suomentanut Samuli Sario. Valmistui 1927. Sovitus mieskuorolle ja orkesterille (Processional: Onward, Ye Peoples) 1938.


Nro 7 Varje själ som längtan brinner (Kellä kaipuu rinnassansa)
Laulu ja harmoni. Sanat Viktor Rydberg, suomentanut Samuli Sario. Valmistui 1927.


Nro 8 Veljesvirsi
Laulu ja harmoni. Sanat Samuli Sario. Valmistui 1946, uudistettu versio 1948.


Nro 9 Ylistyshymni
Soololaulu, mieskuoro ja harmoni. Sanat Samuli Sario. Valmistui 1946, uudistettu versio 1948.


Nro 10 Marche funèbre (Surumarssi)
Harmonisoolo. Valmistui 1927.


Nro 11 Suur' olet Herra
Mieskuoro ja urut. Sanat Simo Korpela. Valmistui 1927, uudistettu versio 1945. Ks. myös Den höga himlen.


Nro 12 Finlandia-hymni
Vapaamuurariversio ja Sibeliuksen oma vokaalisovitus Finlandian hymniosasta Väinö Solan tekstiin alkaa sanoilla ”Oi, Herra armias, soit päivän koittaa
”.