22.1.2015

Sibelius 150 - ne tunnetuimmat

Sibelius 1889-90 (kuva: Wikipedia)
Vuosi 2015 on kansallissäveltäjämme juhlavuosi, Jean Sibeliuksen syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Musiikkikirjastot ovat juhlinnassa mukana ja merkkivuosi näkyy monin tavoin. Toki Sibelius on onneksi  kansallisaarre jonka musiikkia kuunnellaan, soitetaan ja tutkitaan edelleen myös tämän päivän arjessa juhlavuosien ulkopuolellakin.

Tämä soittolista esittelee alkajaisiksi Sibeliuksen ehkä tunnetuimpia sävellyksiä, niitä joita suuri yleisö – ulkomaita myöten - tuntee. Ne ovat omalla tavallaan myös tyypillisiä ja sikäli edustavia otoksia laajasta tuotannosta. Toisin sanoen niitä kappaleita, jotka tulevat Sibeliuksesta ensimmäisenä ihan tavallisen musiikinkuuntelijan mieleen. Ja jos Sibeliuksen musiikki ei ole aivan tuttua, niin ehkä näistä voi myös aloittaa?



1)      Valse Triste, op. 44, nro 1 (1904)

Epäilemättä Sibeliuksen kaikkein tunnetuin teos Finlandian ohella, Arvid Järnefeltin näytelmään Kuolema sävelletty näyttämömusiikin osa jossa päähenkilön äiti elää uudelleen nuoruutensa tanssiaiskohtauksen kuolemaa edeltävässä horroksessa, heittäytyen kiihtyvän valssin lopuksi viikatemiehen syliin.



2)      Finlandia, op. 26 (1900)

Se toinen Sibeliuksen tunnetuimmista teoksista, vuoden 1899 Sanomalehdistön päivien historiallisen kuvaelmasarjan finaali "Suomi herää", joka nousee puhtaan isänmaallisuuden yli universaalin vetoomuksen symboliksi, jonka kaikki kansat ja yksilöt voivat kokea omakseen.  Hymni-osa on Amerikassa myös virsien sävelenä, mikä saattaa meistä suomalaisista tuntua hieman oudolta.

3)      En etsi valtaa, loistoa, op. 1, nro 4 (1909)

Sibeliuksella on paljon muutakin laulumusiikkia, mutta ”On hanget korkeat nietokset” -laulun ohella tämä Topeliuksen runoon sävelletty joululaulu on monelle rakas, niin kuin se oli myös säveltäjälle itselleen läheinen. Ainolan jouluperinteisiin kuului, että maestro itse soitti pianolla ”On hanget korkeat nietokset”, mutta Aino Sibelius säesti aina laulun ”En etsi valtaa, loistoa”. Myös Sibeliuksen teosluettelossa nämä ovat komeasti opusnumerolla yksi.

4)      Sinfonia nro 2, op. 43 (1900-1902)

Sibelius tunnetaan erityisesti orkesterisäveltäjänä, ja hänen seitsemän sinfoniaansa ovat keskeinen osa koko sävellystuotannosta. Toinen sinfonia oli menestys heti ensiesityksistä alkaen, suomalaiset kuulevat siinä vapaustaistelun sävelen ja muu maailma ehkä enemmän pohjoisen eksoottisen individualistin absoluuttista musiikkia

5)      Koulutie, JS112 (1924)

Runoilija V.A. Koskenniemen tunnetuimpia runoja sai Sibeliukselta sävelen, myös Finlandia-hymnin laulettuna esitettävän version sanat vakiintuivat aikanaan Koskenniemen kirjoittamasta tekstistä.

6)      Konsertot, viulu, orkesteri, op. 47, d-molli (1903-1904/1905)

Nuoren Sibeliuksen alkuperäinen intohimo oli tulla suureksi viulutaitelijaksi, joten hänen ainoa konserttonsakin on teknisesti virtuositeettia vaativa. Teos ei ollut aluksi kovin suosittu, mutta lopullisessa muodossaan siitä tuli myöhemmin osa kaikkien merkittävien viulistien ohjelmistoa.  Tyyliltään konsertto on lähinnä myöhäisromanttista puhdasta musiikkia, ilman symbolisia tai allegorisia merkityksiä.

7)      Romanssi , viulu/sello, piano, op. 78, nro 2 (1915)

”Minusta tulee nyt viisikymmenvuotias. Köyhä – niin köyhä että minun on pakko säveltää pikkukappaleita” totesi Sibelius itsekin sata vuotta sitten, mutta tämä romanssi viululle tai sellolle ja pianolle on silti oikea pieni helmi: yksinkertaisen kaunis ja haikean kepeä.

8)      Kappaleet, piano, op. 85, nro 4, Aquileja (1917)

Kukkaissarjana tunnetun pianokokoelman soitetuin osa on numero 4, Akileija. Luonto ja sen ilmiöt olivat Sibeliukselle merkittävä inspiraation lähde aina ensimmäisestä sävelletystä kappaleesta alkaen. Liekö Aino-vaimon huolella vaalima Ainolan puutarha ollut myös osaltaan vaikuttamassa näiden pianokappaleiden syntyyn? Tosin ainaista rahapulaa ei voida sivuuttaa myöskään näiden kappaleiden kohdalla...

9)      Lemminkäinen, op. 22. Nro 2, Tuonelan joutsen (1895/1897/1900-1939)

Päiväkirjamerkintä 21.4.1915: ”Näin tänään kymmentä vaille yksitoista 16 joutsenta. Suurimpia elämyksiäni! Herrajumala tuota kauneutta! Ne kiertelivät pitkään yläpuolellani. Katosivat auringon utuun välkehtivinä hopeanauhana.”

Joutsenilla oli erityisasema Sibeliuksen luontosuhteessa, joten on vain kohtuullista että yksi Sibeliuksen tunnetuimmista teemoista on nimeltään ”Tuonelan joutsen”. Alun perin oopperan alkusoitoksi suunniteltua sävelrunon toista osaa esitetään konserttiohjelmissa usein omana numeronaan.

10)   Tapiola, op. 112 (1926)

Sibeliuksen sinfonisten runojen huipentuma Tapiola edustakoon Sibeliuksen myöhäistä tuotantoa, jonka jälkeen tuli vain ”Järvenpään hiljaisuus”. New York Symphony Societyn tilaustyön sanotaan kiteyttävän myytillisen metsän olemuksen, jälleen yksi todiste Sibeliuksen kiinteästä yhteydestä suomalaiseen luontoon.



Soittolistan kappaleet löytyvät myös äänitteinä Ratamo-kirjastoista













Lähteet:

Tawastjerna, Erik: Sibelius (Otava, 2003)
Suomalaisia säveltäjiä, toim. Erkki Salmenhaara (Otava, 1994)
Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Jean Sibelius (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2012)
Wikipedia

20.1.2015

Ankerman Duo + Berryman & Bullet trio Nurmijärven pääkirjastossa 31.1.15

Lauri "Arno" Ankerman Duo + Berryman & Bullet trio keikalle pääkirjastoon

Lauantaina 31.1.2015 klo 13-16 Lauri "Arno" Ankerman Duo + Berryman & Bullet esiintyy Nurmijärven pääkirjastossa. Kirjastossa esitettävän keikan aikataulu on väljä ja esiintyjät pitävät myös lyhyen workshopin kaikille halukkaille slide-kitaran ja fingerpikkauksen salaisuuksista. Omat akustiset kitarat mukaan!

Lauri "Arno" Ankerman tulkitsee Syvän Etelän bluesia ja tunnelmaa suomen kielellä Vantaanjoen suistoalueelta ponnistaen. Omat vaikutteensa antavat Ameriikka ja esimerkiksi vanhat suomalaiset rekilaulut, nuo roisit rallatukset. Laurin biiseissä ei häpeillä eikä ujostella muistuttaa kuulijaa myös elämän kiiltokuvapinnan toisestakin puolesta. Kateus, himo, viinanpirunhoukutus ja kuolema ovat läsnä siinä missä lempi ja ilokin. Vaikka kieli on suomi, tunne on täyttä ja vahvaa, alkuperäistä deltabluesia: temppu johon moni ei pysty.

Berryman & Bullet on Nurmijärven oma ragtimen ilosanomaa akustisilla kitaroilla levittävä duo. Viime vuosisadan alun blues on lähtökohta, joka muistetaan Piedmont-vaikutteilla, Songster-perinteellä tai vaikkapa kipakalla gipsyjazzilla. Keikkakokoonpano on ketterä: soittimia, soittajia ja laulajia lisätään tai vähennetään tilanteen mukaan.

Tervetuloa!


Alkaa: 31.1.2015 13:00
Paikka: Pääkirjasto, Punamullantie 1, Nurmijärvi
Järjestäjä: Nurmijärven pääkirjasto

Hinta: Vapaa pääsy

Tapahtuman Facebook-sivu: 

Artistit:

19.1.2015

Kuukauden nuotti - tammikuu: Rock-kitara

Burrows, Terry: Rock-kitara (readme.fi, 2014) ISBN 978-952-220-897-2

"Ei rokkikitaraa kirjoista opetella" - ehkäpä ei mutta helpommalla silti pääsee jos tarkistaa muutamat perusasiat vaikkapa tästä oppaasta. Kirja on tarkoitettu niille jotka ovat jo jotenkuten päässeet alkuun, mutta täysin soittotaidotonkin ehtii vielä mukaan.

Neljänteen painokseen ehtineen soitonoppaan paras puoli on että tyylejä ja tekniikkaa on päivitetty lähemmäs nykyaikaa, musiikin teoriahan ei juuri ole muuttunut sitten Denyerin Suuren kitarakirjan jälkeen. Toinen etu on suomen kieli, näin Youtuben ja netin aikakaudellakin on kätevää että olennainen tieto löytyy yhdestä paketista omalla äidinkielellä. Englanninkielinen alkuteksti paistaa kyllä paikoitellen läpi mutta käännös on silti keskimäärin sujuvampaa kuin monien vanhempien teosten hieman väkisin väännetty termistö. Kirjan mukana tulee CD-levy jolla on soivia esimerkkejä ja tyylinmukaisia karaoketaustoja omia sooloja varten.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa: Rock-kitara